Työnohjaus

Työn mielekkyys lisääntyy tarpeellisuudesta ja onnistumisen tunteesta.
Yrityksen menestyksen kivijalka löytyy inhimillisistä tekijöistä,
sosiaalisesta ja psykologisesta pääomasta.

Hyvä työ, työnilo ja hyvinvointi, osaaminen. Kehittyminen työssä.
  Työnohjaus on tavoitteellista ja arvostavaa keskustelua työstä ja työyhteisöstä.
Sen tavoitteena on innostaa, vapauttaa voimia ja luovuutta työhön.

Ratkaisukeskeinen työnohjaus tarkastelee mahdollisuuksia, voimavaroja, parempaa tulevaisuutta.
Tarkoituksena on kuulla ja osallistaa jokainen työntekijä omalla panoksellaan,
yhteisön ja oman itsensä parhaaksi.
"Valituksessa soi muutoksen ääni" - epäkohdan esiin nostaminen on usein alku kukoistukselle.

Esimiehen työnohjaus tukee johtamista ja antaa uutta perspektiiviä omaan työhön.

Ryhmätyönohjaus kannattaa järjestää 1-3 vuoden jaksoissa noin kerran kuukaudessa.
Työnohjaus on hyvä järjestää työpaikan ulkopuolella.
Se voidaan myös toteuttaa työpaikalla rauhallisissa oloissa.


Ota yhteyttä.